Kategoria: Blogi

Koronapäiväkirja, osa 1: Kahvihuone etänä

Koronapäiväkirja

COVID-19-pandemia muutti keväällä monen työkuvioita ja laittoi jo tehtyjä suunnitelmia uusiksi. Tartuntatilanteen huonontuessa maaliskuussa monet yritykset siirtyivät koko henkilöstön voimin etätöihin, niin myös me Festum Softwarella.

Työpisteen muuttaminen kotikonttorille saattoi aiheuttaa monille haasteita niin työergonomiaan kuin tietojärjestelmien käytettävyyteen. Onneksi nykyaikaiset järjestelmät ovat kuitenkin suurilta osin käytettävissä pilvipalveluina, jolloin tieto on helposti myös etätyötä tekevän saatavilla. Tämä mahdollistaa työn tekemisen missä tahansa. Myös toimivat viestintävälineet ja -yhteydet ovat erityisen tärkeitä etätyöskentelyyn siirryttäessä. Festum Softwarella muun muassa myyntineuvottelut ja koulutukset on hoidettu korona-aikana etänä.

 

Yhteisöllisyys ja arkiset keskustelut

Vaikka etätöiden tekeminen onkin hyvä ja toimiva ratkaisu, kaipaan ainakin itse sosiaalista kanssakäymistä työkavereiden kanssa. Monta asiaa tulee keskusteltua hieman kuin ohi mennen kahvikupposen äärellä ja nyt tämä ”hiljainen” tieto voi jäädä yrityksen sisällä jakamatta.

Meidän työyhteisössämme yhteinen kahvihetki on ollut mahdollista koko etätöiden ajan. Toimitusjohtajamme teki yhteisen kalenterimerkinnän, Kahvi-chatin, johon jokainen voi liittyä, mikäli kaipaa juttuseuraa työkavereiden kanssa. Ja tämä hoituu tietenkin Teams-yhteydellä 😊. Osallistujamäärät vaihtelevat päivittäin työtilanteiden mukaan ja keskusteluiden aiheet siirtyvät luontevasti työasioista esimerkiksi vallitsevan tilanteen päivittelyyn.

Kesälomakauden jälkeen monet ovat palailleet vähitellen, varovasti ja pienin henkilöporrastuksin työpaikoilleen. Varmasti useat yritykset ovat myös tehneet päätöksiä etätyön jatkamisesta taudin kehitystä seuraillen.

Mitä tuo tuleva syksy tullessaan, siirrymmekö jälleen hallituksen suosituksesta etätöihin, se jää nähtäväksi. Toimitaan jokainen vastuullisesti, jotta taudin leviäminen saataisiin hillittyä.

 

Teija Lounasaho

Myyntipäällikkö

 

Tilaa Festum-blogi

Pysy mukana isännöinnin uudessa ajassa tilaamalla blogimme! Kun tilaat blogimme, saat sähköpostiisi ilmoitukset uusimmista blogikirjoituksistamme!