Jokirannan vilskettä – KIRJURINLUOTO 2022
Seuraava kohde matkallamme löytyy aivan nuotin kantaman päästä Porin keskustasta, sillä seuraava Hausvise-julkaisu kantaa nimeä KIRJURINLUOTO 2022!
Kirjurinluoto, tai tuttavallisemmin Kirjuri tai Kirvatsi, on puistoalue Kokemäenjoen rannalla. Alue tunnetaan parhaiten alueella vuosittain järjestettävistä tapahtumista ja livemusiikista. Kesällä paikka herääkin todellisesti eloon, kun mm. Pori-Jazz, Iskelmäfestarit ja Porispere täyttävät alueen musiikilla ja iloisella festarikansalla. Mutta tiesitkö, että Kirjurissa on myös kesäteatteri, uimaranta sekä joukko erilaisia eläimiä?
Tässä paratiisimaisessa puistossa on lisäksi puitteet moniin suosittuihin kesälajeihin, joten Kirjuri on oikea ulkoilijan ja kulttuurin ystävän aarreaitta!
Kirjurissa vallitseva yhteisöllinen tunnelma on läsnä myös Hausvisen päivittäisessä kehityksessä ja tästä insipiroituneena haluammekin tuoda elokuun julkaisussamme järjestelmään suuren määrän juuri asiakkailtamme tulleita toiveita. Lähtekäämme siis elokuussa matkaan kohti kesäistä Kirjurinluotoa, josta otamme mukaamme laajan kattauksen erilaisia ominaisuuksia ja parannuksia miltei jokaiseen Hausvise-sovellukseen.

Asiakkaiden toiveet keskiössä
KIRJURINLUOTO 2022 -päivitysjulkaisussa keräämme yhteen asiakkaidemme toiveita, joista muodostamme laajan kokonaisuuden päivityksiä ja käyttömukavuutta lisääviä parannuksia. Tulevassa julkaisussa asiakkaidemme toivomia päivityksiä tuodaan mm. Isännöinti- ja Kirjanpito-sovelluksiin sekä myyntilaskutukseen ja budjetointiin.
Isännöinnin käyttökokemusta parannetaan entisestään
Tulevassa julkaisussa Hausvisen Isännöinti-sovellukseen tuodaan useita parannuksia, jotka nopeuttavat ja suoraviivaistavat mm. tietojen selaamista. Lisäksi ylimääräisten tietojen ylläpitämisestä ja poistamisesta tehdään entistä helpompaa mm. tiedostopankissa sekä sopimuksien hallinnoinnissa.
Lisätietoa näkyviin kierrätyksessä
Elokuun julkaisumme tuo tullessaan päivityksiä myös laskujen kierrätyksen puolelle. Uusia parannuksia ja lisäyksiä tehdään mm. toimittajarekisterin tietoihin, pankkitilien tarkistuksiin sekä yleiseen käytettävyyteen.
Tulossa myös useita muita päivityksiä!
Kirjurinluodon yhteydessä Hausvisen käyttökokemusta hiotaan kokonaisvaltaisesti pienillä yksityiskohdilla. Edellä mainittujen päivitysten lisäksi uusia parannuksia tehdään myös Hausvisen asukassivuille sekä budjetointiin.
KIRJURINLUOTO 2022 julkaistaan asiakkaidemme käyttöön viikolla 33. Tiedotamme tulevan päivityskokonaisuuden tarkemmasta sisällöstä lisää lähempänä julkaisuajankohtaa. Pysy siis kuulolla!